Takana kaksi yötä ilman lapsia, tarjolla valmista ruokaa ja hyvää seuraa. Vaikka olikin ns. lomaa niin kyllä se loman viettokin pistää väsyttämään.
Eilen palasimme miehen kanssa kotiin Radio Rockin risteilyltä, ja kyllä siellä taas sattui ja tapahtui. Seisovan pöydän antimet olivat sen verran kuivaa että ruokien suhteen pysyin hyvin aisoissa.
jälki ruoka: pääsimpä risteilyllä myös euron juusto miehen syliin ja Hynynen oli kiinni rinnoissani, jännityksellä odottelen tuliko euron juustosta enemmän kaloreita kun mitä Hynysen puristelu niitä vei ;)
25 vuotta tärähtää mittariin tulevana suvena seitsemännen kerran, mukuloita väännetty maailmaan neljä, ja kiloja kerätty täydellisen vartalon päälle enemmän ja vähemmän. Nyt taas kohti uusia haasteita, tällä kertaa hyvän painon ystävien tuella...katsotaan löytyykö se täydellinen vartalo tuolta rasva kuorruksen alta :)
sunnuntai 11. syyskuuta 2011
perjantai 9. syyskuuta 2011
liikunnan riemua
Tai no riemua ja riemua kun en kävelylle päässyt kun taivat päätti alkaa heittämään vettä ihan maahan saakka. Yllätin itseni zumbaamasta 3*20 min eli lyhyelläkin matikalla kokonaisen tunnin verran tuli kankkuja keinutettua, ja voi sitä hien määrää, mutta fiilis ihan loistava sen jälkeen!!
Syömisten puolesta kurissa on pysytty, noh eipäs tässä nyt ole vasta kun kolmas päivä menossa, mutta olisihan sitä siinäkin ajassa jo kerinnyt repsahtamaan...ainakin minä...
jälki ruoka: tänään laatua luvassa, lapset viskataan mummilaan hoitoon ja miehen kanssa suunnataan pikkuisen kauemmas täältä etelä suomen pölyistä...

torstai 8. syyskuuta 2011
viikko1
Elikkäs taas aloitellaan vähän niinkuin alusta...mutta eipä tuo haittaa, ryhmässä oli paljon uutta porukkaa ja vanhoja tuttujakin, fiilis ja henki siellä on äärettömän hyvä ja huumorin siemenkin kukkii reilusti.
Tällä kertaa keskusteltiin aiheesta mikä kenellekkin on painon nousun syy, ja kyllähän sen kaikki omalla kohdallaan tietää. Toivottavasti kaikki löytävät selkärangan ja inspiksen terveellisempään elämään.
Mulla tuo selkäranka ja motivaatio löytyi kyllä helv*tin helposti tällä kertaa. mietinpä vaan että miksi ihmeessä avaan suuni aina väärässä paikkaa ja väärään aikaan.. mutta noh katsellaan mitä tulevaisuus tuo tullessaa...
Jälkiruoka: eilen kun suuren suuni avasin ryhmässä vaikutus oli heti ilmeinen, illasta heitin 40 min kävelyn viereisellä pururadalla... nyt sitten lonkat vähän jumittaa, mutta jos en nyt siitä tekisi tekosyytä tän päiväiseen liikkumattomuuteen...eli zumban kimppuun suuntaa hän !!

keskiviikko 7. syyskuuta 2011
varas lähtö uuteen viikkoon
tänään en viellä laske yksikköjä, mutta ruokaa ajattelin syödä aikaisemmin saamani ohjeen mukaan. Nyt siis aamupuuro marjoineen maidon kera täyttäneet vatsaa ihan sopivasti.
Myös zumban kaivoin esiin ja heiluttelin hanuriani 20 min sen tahdissa, ja voi että mikä ihana hiki siitä tuleekaan niskaan...ja oikeestaan ihan joka paikkaan. Joskos sitä viellä illalla käväisisi kevelyllä, no aika näyttää. Tänään silti ohjelmassa syksyn ensimmäinen ryhmä minne todennäiköisesti saan rakkaan ystävänkin mukaan.
Jälkiruoka, nyt pihalle kuivuttelemaan hikeä kera tuopillinen vettä, kahvia ja tupakka. Eikös sitä ihmiselllä nyt joku pahe saa olla....??

maanantai 5. syyskuuta 2011
ÄN-YY-TEE- NYT
Koko lihottavan kesän loppu häämöttää, ihanata!! Keskiviikkona aloittaa ryhmä tauon jälkeen taas pyörimään, sinne siis!
jälkiruoka....ihan jännittää kuinka monen monta kiloa sitä on sinne lisää vietävää...voi vattu !!

tiistai 23. elokuuta 2011
Aloittamisen riemua..
...jälleen kerran. Siis aloittamisen riemua tässä laihduttamisessa. Ei taida ihan muutamat sormet ja varpaat riittää kun aloituksia aletaan summaamaan, mutta joskos sitä taas kerran koittaisi.
Heikkona hetkenä tässä jo lueskelin erästä kolmen viikon tiukkaa kuuria, ja juu melkeen aloitin, mutta vain melkein, viikonlopun migreeni piti huolen siitä että ihan turha edes koittaa niin tiukalla ravinnolla, koska itseni tuntien päänsärky olisi ollut ystäväni koko tuon ajan.
Puntaria en ole edes viitsinyt kiusata, kävelylle olen meinannut lähteä...
Zumbaa kyllä olen tanssahdellut kotoja joitain kertoja, että kai sekin on jotain...
Jälkiruoka: Ensikuun puolta väliä ristiriitaisin tuntein odotellessa.. silloin alkaa Hyvän painon ystävän ryhmä missä keväällä kävin ja kyllä sinne myös menen, koska tiedän että joka viikottainen käynti siellä toimii mulla hyvin tsempparina ja tuloksia myös syntyy. Hieman ristiriitaisin fiiliksin tosin menen sinne nyt ensimmäistä kertaa, kun pitää todeta se kova pala kuinka paljon sitä rasvaa onkan taas haalinut ruhoonsa lisää.

keskiviikko 10. elokuuta 2011
kesän kerätyt massat...
no joo...en sitten tullut kertaakaan lähteneeksi kauemmaksi ryhmään, mutta onneksi oma tuttu ja turvallinen ryhmä aloittaa ensikuun puolessa välissä.
Sitä ennen on vaan "ihan pikkusen" sulteltavaa kesällä kerättyä rasvaa...
..sitä on kertynyt huikeat 6 kiloa....vi**u jos suoraan sanon !!
luulis että ihminen ois oppinut tonkin kilojen palautumisen kerrasta, kahdesta, tai mun kohdallani kymmenestä!!! Mutta eipä näköjään ole...
No mutta, kaivoin tässä viikko sitten vanhat pisteet esiin, kyllä paikkareiden pisteet, ne kun on mulle paljon tutummat että niitä on helpompi noudattaa kun yksikköjä tällä hetkellä kun viikottain en ryhmässä käy. Mutta heti kun ryhmä taas jatkaa palaan yksikköihin.
Viikon verran olen katsonut mitä suuhuni tuppaan mutta puntarilla en ole käynyt, ihan siitä syystä että patterit loppui kyseisestä vehkeestä.
Nyt kun meillä alkoi kahdella vanhemmalla lapsukaisella koulu ja yksi päiväkodissa ja pienin päikkäreillä niin omaa aikaa jää aamuisin se 2 tuntia, tänään siis aloitin päivän zumballa. ja ahvoih miten ihanan hien siinä saa päälle kun persiittään keikuttaa sen 20 min.
Eli tuo pleikka kolmoselle hommattu zumba oli kerrassaan hyvä ostos. vaikken nyt olekkaan saanut itsestäni irti tuntien kävely lenkkejä, puhumattakaan lihas treeneistä kotona, uskon että päivittäinen pyrkimys zumbaamaan sen 20 min tuottaa sekin jo tulosta...no aika näyttää.
Jälki ruoka: hippasen kyllä nappaa... ostin keväällä uuden prätkä rotsin, joka oli niin istuva kun olla ja osaa. Mites nyt sitten kävikään... +6 kg niin saahan sen päälle mutta siinä ei kykene hengittämään. Hitto piti kaivaa varastosta vanha ISOMPI takki käyttöön. No joskos sitten ensi kesänä siihen mahtuis...

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)